Paikkasin taas ikävää aukkoa kirjallisessa sivistyksessäni, ja luin vihdoinkin yhden Siri Hustvedtin kirjan. Päädyin lukemaan ensimmäisenä kirjan Amerikkalainen elegia, koska a) se oli kirjastossa hyllyssä ja b) vaikutti kiinnostavammalta kuin hänen hittiteoksensa Kaikki mitä rakastin. Valinta oli hyvä, koska Amerikkalainen elegia on kiehtovin, koukuttavin ja kaunein pitkään aikaan lukemani kirja.
Kirja kuvaa noin vuoden jakson sisarusten Ingan ja Erikin elämästä. Heidän isänsä on juuri kuollut ja heillä on kummallakin muitakin menetyksiä taakkanaan. Sisarukset alkavat selvittää erästä kohtuullisen triviaalia yksityiskohtaa isänsä menneisyydestä, mutta tämä on lopulta oikeastaan vain sivujuonne kirjassa, sillä keskeisin mysteeri liittyy aivan muihin henkilöihin.
Kirjan ytimessä on leskeksi jääneen Ingan selviytyminen surusta ja miehensä jättämästä "perinnöstä". Vielä kuoltuaankin Ingan mies Max on ylistetty suuri ajattelija ja taiteilija, joka jättää varjoonsa kaiken muun, niin myös leskensä. Max ei ole kuitenkaan ollut mikään pyhimys, ja tätä totuutta Ingan on sulateltava, ennen kuin pääsee jaloilleen.
Toinen pääjuonne kirjassa on kertojaminän Erikin taistelu tympeää yksinäisyyttä ja alakuloa vastaan. Erik on ammatiltaan terapeutti ja tämä seikka saa kirjassa merkittävän roolin. Pohtiessaan kohtaamiansa potilaita hän myös analysoi itseään ja omaa elämäänsä.
Kirja on jossain määrin myös kertomus siirtolaisuudesta ja sukupolvesta toiseen periytyvästä surun taakasta. Nämä jäävät kuitenkin ainakin minulle hieman irrallisiksi ulottuvuuksiksi, mutta ehkä niiden tarkoitus onkin vain taustoittaa Ingan ja Erkin elämää uskottovammaksi, todellisemmaksi.
Kirja kuulostaa aiheiltaan suorastaan masentavalta, mutta sitä se ei missään nimessä ole, päinvastoin. Kirjassa kuljetaan selvästi kohtia valoa. Siri Hustvedt kirjoittaa kauniisti ja älykkäästi, jokaista lausetta on nautinto lukea eikä niihin ole mitään lisättävää eikä mitään voisi poistaa. Kirja ei ole niitä, joissa tärkeintä on se, miten tarina loppuu; se ei ole perinteinen hyvä tarina, kiinnostava aikuisten satu. Oleellisinta on se, miten matkaa tehdään. Ja sitä matkaa tehdään niin kiinnostavasti ja viisaasti, että sen toivoisi jatkuvan oikein pitkään.
Oman mielenkiintoisen lisänsä kirjaan tuo se, että se sijoittuu New Yorkin älykköjen maailmaan, joissa illalliskutsuilla vieraina on kirjailijoita ja professoreita, jotka puhuvat Immanuel Kantista ja analysoivat uniaan jälkiruokakonjakkejaan siemaillen, ja jotka illallisen loputtua kävelevät kotiinsa Tribecaan. Upea miljöö hienolle kertomukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti